Kategoria: Saksa
-
Vuoroin vieraissa eli aamupalalla Düsseldorfissa
Saatan ehkä olla hieman puolueellinen, jos sanon, että mielestäni Köln on huomattavasti Düsseldorfia kauniimpi kaupunki, mutta sanon sen silti. Toki samaan hengen vetoon on myönnettävä, etten oikeasti ole kovin hyvin tutustunut Düsseldorfiin, vaikka tässä vieressä asunkin. Pääsen kotoa alle tunnissa julkisilla sinne, joten matka-aikakaan ei ole este. Asukkaitakin siellä on noin 600 000 eli luulisi…
-
Erikoisin automaatti, jonka olen nähnyt
Saksalaiset ovat hulluna parsaan. Lisäksi saksalaiset tuntuvat olevan hulluna myös automaatteihin. Erilaisista täällä näkemistäni automaateista kirjoittelinkin jo aiemmin oman postauksen, mutta silloin vuodenajasta johtuen jouduin jättämään tämän mainion laitteen pois. Ajattele, että tekisi mieli valmistaa ihanaa parsaa, mutta laiskottaa sen kuoriminen. Kas tässä ratkaisu, parsankuorimisautomaatti. Tämä mainio parsankuorimisautomaatti löytyy ihan kotimme läheltä maatilamyymälästä. Myymälän pihalle…
-

Aamukävelyllä Kölnissä: Kölnin turistinähtävyydet
Keskiviikko valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Mieli oli iloinen, olinhan saanut edellisenä päivänä kutsun tulla Kölnin keskustaan aamupalatreffeille Johannan ja Lenan kanssa. Päätin ottaa aamusta kaiken irti ja kerrankin varata aikaa valokuvaamiselle Kölnin vanhassa kaupungissa ja Reinin rannalla. Jäin pois Deutzer Freiheit raitiovaunupysäkillä ja ylitin Deutzer Brücke -sillan jalkaisin. Tämän Deutzer Brücke -sillan yli olen lukuisia…
-
Hyvää saksalaista punaviiniä etsimässä
Ahr-joen laakso on tehnyt minuun vaikutuksen ja kiilaa Moselin jokilaakson ohella kärkisijoille, jos pitäisi nimetä lempipaikkojani Saksassa. Olen käynyt Ahrin jokilaakossa kolmesti. Ensimmäisen kerran teimme sinne päiväreissun vajaa vuosi sitten. Ihan sattumalta huomasin Lonely Planet Saksan oppaassa maininnat Neuenahrin, Ahrweilerin ja Altenahrin kylistä, kun etsin jotain päiväretkikohdetta kotimme läheltä. Uskomatonta, että nuo kylät sijaitsevat alle…
-
Reilumpia valintoja joka päivä – IGTT goes reilu
Blogeissa on kiertänyt #ReiluBlogit -haaste ja se on omaltakin osaltani avannut silmiä monen kyseenalaisen huvin suhteen ja hyvä niin. Erityisen paljon blogeissa on ollut kirjoituksia eläinten kaltoinkohtelusta ja hyväksikäytöstä. Reiluun matkailuun ja siihen, miten se on mahdollista, voi perehtyä tämän mahtavan ja kattavan oppaan avulla. Suosittelen kaikille sen lukemista! Tämän kuukauden Instagram Travel Thursday -tempauksen…
-
Junailu Saksassa + parhaat säästövinkit
Automaan maineesta huolimatta Saksassa on helppo liikkua paikasta toiseen myös julkisilla liikennevälineillä. Luonnollisesti isoissa kaupungeissa on kattava verkosto metroja, raitiovaunuja, busseja ja paikallisjunia. Paikallisjunia ja kaukoliikenteen junia kulkee tiheästi ja raideverkko on kattava. Edullistakin junailu mielestäni on, etenkin jos tietää muutaman rahanarvoisen säästökeinon. Junaliput kannattaa ostaa etukäteen. IC-juniin ennakkoon ostetut junaliput saa usein jopa puoleen…
-
Vappukoivu – rakkaudenosoitus reiniläisittäin
Toukokuun ensimmäiseen päivään liittyy erityisesti täällä Reininmaalla hauska perinne, Maibaum, joka on eräänlainen ihailun ja rakkauden osoitus nuorelta naimattomalta mieheltä ihastuksen kohteelleen. Näitä kreppipaperein koristeltuja ja monesti nimellä varustetuin sydämin merkittyjä koivuja näkee vähän joka talon pihalla niin meidän naapurustossamme kuin Kölnissäkin. Tämän postauksen kuvat on otettu eilen Kölnissä. Ihastuttavan paljon siellä näitä rakkaudentunnustuksia olikin näkyvissä.…
-
Toivepostaus: koiran kanssa Saksassa
Sain postaustoiveen koirablogi Dankon kirjoittajalta Odessalta. Häntä kiinnostaisi kuulla enemmän siitä, miten koiriin Saksassa suhtaudutaan ja millaista on elää koiran kanssa Saksassa. Tartuin mielihyvin aiheeseen, sillä uskon sen kiinnostavan monia muitakin. Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta koiraelämästä, joten päätin pyytää kahden ystäväni apua tässä asiassa. He molemmat ovat muuttaneet Saksaan koiran kanssa, joten he ovat…
-
Koulunkäynti Saksassa: alakoulu
Lasten kouluikää pidetään yleisesti ikänä, jolloin moni ulkomailla oleva palaa Suomeen tai moni ajattelee, että silloin on parempi pysyä Suomessa. Suomen koululaitosta pidetään järjestään hyvänä ja sitä arvostetaan. Uskallan olla sen verran eri mieltä, että sanon muualtakin löytyvän hyviä kouluja. Myös kouluikäisten lasten kanssa voi asua ulkomailla/uskaltaa muuttaa ulkomaille. Tästä postauksesta voit lukea kokemuksiani ulkomaille…