Kategoria: Saksa

  • Saksan arjen aakkoset: J

    Lasten vanhoja koulutehtäviä läpikäydessäni käsiini osui keskimmäisen tehtävämoniste tokaluokalta. Kyseessä oli kuukausien opettelu. En voinut olla kiinnittämättä huomiota kuukausien ”kuvauksiin”. Hauskoja pieniä eroja, joista huomaa, ettei ole Suomessa. Arjen aakkosissa on siis tänään vuorossa vuoden kiertokulku: J niin kuin Jahreskreis Januar – tammikuu on talvisin kuukausi. Siihen kuuluu lunta ja talven puuhia. Totuus täällä Kölnin…

  • Mitä lahjaksi opettajalle?

    Miten Saksassa lahjotaan opettajia ja päiväkodin henkilökuntaa? Joulun lähestyessä on aika miettiä myös lasten opettajien ja päiväkodin henkilökunnan muistamista. Suomessa oli ainakin silloin, kun siellä asuimme, tapana jokaisen hankkia itse lahja tai ainakin kortti. Opettajatuttuni Suomessa ovat joskus jopa tuskastelleet mitä tekevät kaikilla niillä lukuisilla lahjoilla, joita lapset tuovat joulu- ja kevätjuhlissa. Saati mitkä stressin…

  • Saksan arjen aakkoset: I

    Arkisten aakkosten kirjain i vie muistoissa Saksan alkuvuosille asti. Kuopus aloitti 2-vuotiaana kerhossa, joka oli kahdesti viikossa. Häntä kovin ujostutti jäädä kerhoon yksin, koska ei osaanut saksaa vielä kovin hyvin. Niinpä olin usein hänen mukanaan siellä. Tulipahan samalla tutustuttua muihin äiteihin ja kerhon ohjaajaan. Ja joka tapauksessa kerhossa oli oltava joka kerta jonkun vanhemmista ohjaajan…

  • Saksan arjen aakkoset: H

    Koulujen lukuvuosi jatkuu Saksassa usein pitkälle heinäkuuhun. Meidän kotiosavaltiossa kahtena edellisenä kesänä viimeinen koulupäivä on ollut vasta heinäkuun puolivälissä. Tämä tarkoittaa sitä, että koulua pitää jaksaa käydä myös kesäkuumilla, helteillä. Saksassa ei tokikaan kesä ole pelkästään paahdetta ja hellettä, vaan väliin mahtuu viileämpiä ja sateisia päiviä. Siitä huolimatta jokaiseen kesään mahtuu useita pidempiäkin ajanjaksoja, jolloin…

  • Kyllä minä niin taas ilahduin

    Olin eilen liikekannalla koko päivän lasten ja omia asioitani hoitamassa. Neljän jälkeen olin tulossa 8-vuotiaan kanssa pyörillä viimeisimmästä tapaamisesta kotia kohti, kun takaani kuului ”äiti, mun ketjut irtosi” huudahdus. Tietysti juuri nyt. Väsytti ja ärsytti. Ei muuta kuin pysähdyttiin pyörätien sivuun ja koitin saada pudonneet ketjun takaisin paikoilleen. Eihän se onnistunut. Liian ahdasta ketjusuojan takia.…

  • Joulumarkkinat Kölnissä

    Joulumarkkinat kuuluvat saksalaiseen joulunodotukseen. Joulun alla koko Keski-Eurooppa, etenkin Saksa, täyttyy toinen toistaan kauniimmista, värikkäimmistä, tunnelmallisimmista joulutoreista ja joulumarkkinoista. Pienissä kylissä se voi tarkoittaa muutamaa kojua muutamana viikonloppuna, mutta suurissa kaupungeissa joulumarkkinat valtaavat lähes koko kaupungin useiden viikkojen ajaksi. Tänä vuonna joulutorien avautumista saa vielä hetken odotella, mutta ihan näinä päivinä niitä aletaan rakentaa kaupunkien…

  • Päivä, jona pyöräilin Kölniin.

    Lokakuun kuulumisia ja syksyisiä kuvia Kölnistä. Ihana intiaanikesä saapui lokakuussa luoksemme. Otin kaiken irti lämmöstä auringonpaisteesta saatavasta ylimääräisestä energiasta ja kuljin tutkimassa Kölniä monesta suunnasta. Kävelin jo tutuksi tulleilla kulmilla. Tein tutkimusretkiä entuudestaan minulle tuntemattomille kaduille. Meillä kävi lokakuun aikana myös kahdesti vieraita Suomesta, joten itsellekin oli hyvä syy turisteilla Kölnissä. Kävimme esimerkiksi kurkkimassa miltä…

  • Se rouheampi Düsseldorf

    Olen tehnyt monesti tiettäväksi, että sydämeni sykkii söpöille ristikkotalokylille ja kapeille vanhoille kujille. Mutta yhtä lailla pidän rouheasta kaupunkimiljööstä. Hieman ränsistyneestä ja teollisesta. Kunhan siinä on sitä jotain. Tämä oli yksi syy miksi pidin Berliinistä kovasti. Löysin viimeisimmällä Düsseldorfin visiitillä tätä samaa kaupunkikulttuuria sieltäkin. Näin kaupungista toisen puolen. Sen puolen, joka ei ehkä kaikkia miellytä.…

  • Vauvanruokahyllyillä ihmettelemässä

    Mitä Saksassa vauvoille ja pikkulapsille syötetään? Meillä oli erityisen odotettu pieni vieras Suomesta kylässä ja hänen ansiostaan tuli vauvanruoka ja -tarvikehyllyjä ihmeteltyä kaupassa muutamaankin otteeseen. Vieraamme ei kyllä enää varsinaisesti vauvanruokia syö, vaan samaa ruokaa muiden kanssa. Mutta välipala- ja matkaeväsvaihtoehtoja tutkiessa tuli katseltua pienempienkin vauvojen sosevalikoimia. Erilaiset kulttuuri- ja tapaerot ovat ainakin minusta aina…