Avainsana: Saksa

  • Syyskuisia kuvia

    Syyspäiväntasauksesta alkaa virallisesti syksy, mutta näin suomalaiseen silmään ei täällä vielä kovin syksyiseltä näytä. Ruskamatkaa Saksaan ei siis kannata vielä syyskuussa tehdä! Syksyn tuntua on kuitenkin jo havaittavissa, vaikka lämpötila edelleen kipuaa iltapäivisin reilusti yli kahdenkymmenen asteen. Viime viikolla itse asiassa päästiin vielä parina päivänä yli 30 asteenkin huippuihin! Luonto alkaa jo pukeutumaan syksyyn, ensimmäiset…

  • Viikonloppu Düsseldorfissa

    Vietin juuri viikonlopun perjantaista sunnuntaihin Düsseldorfissa. Tämä oli minulle neljäs visiitti kyseisessä kaupungissa ja täytyy sanoa, että nyt aloin lämmetä Düsseldorfille oikein tosissaan! Tämä viikonloppu oli eka kerta, kun todella viihdyin siellä ja jopa pientä ihastusta pääsi syntymään. Olen vakaasti sitä mieltä, että kaupunki todellakin ottaa aikansa ennen kuin näyttää ne parhaimmat puolensa. Tai ainakin…

  • Ryhmämatkalla Saksan jokilaaksoissa

    Finventuran järjestämä ryhmäkiertomatka Moselin ja Reinin jokilaaksoissa on ohi ja nyt on aika käydä läpi tunnelmat ja tuoreet mietteeni matkalta. Millaista oli? Menisinkö uudestaan? Kenelle ryhmämatkoja suosittelisin? Kenelle ne sopivat? Ja se tärkein, missä kaikkialla pääsimme käymään? Saatte tässä hieman kuvamaistiaisia matkan varrelta. Varsinaiset kohdekertomukset kirjoittelen erikseen. Sen verran upeissa paikoissa reissulla käytiin, että niistä…

  • Reinin varrella: Königswinter ja Drachenfelsin linnan rauniot

    Pari viikkoa sitten kävimme Reinin varrella sijaitsevassa Königswinterissä ja siellä olevassa kauniissa prinsessalinnassa, Schloss Drachenburgissa (lue lisää täältä). Linnavierailun jälkeen kävimme alhaalla Königswinterin vanhassa kaupungissa syömässä, jäätelöllä ja viinimyymälässä. Illalla kotona lueskelin linnasta mukaan nappaamaani turistilehteä ja siemailin viiniliikkeestä ostamaani paikallista valkoviiniä. Matthias Müllerin viinitilan Dragon’s Cliff Riesling Spätlese Feinherb maistui ja pullo hupeni illan…

  • Olutta maistelemassa Bremenissä

    Bremen tunnetaan useista perinteisistä olutmerkeistä. Itse en ole vielä(kään) oppinut oluesta tykkäämään, mutta kyllähän sitä olutkaupunki Bremenissä täytyy bremeniläistä olutta maistaa! Jos ei muuten, niin vaikka vähän oluista pitävän miehenkin mieliksi. Bremenillä on pitkät perinteet oluen valmistuksessa. Olutta on pantu jo 1100-luvulla. Bremenin panimokulttuuri oli tunnettua laadukkaista tuotteistaan muuallakin kuin Saksassa. Olutta kaupattiin Bremenistä suuressä…

  • Kaunein näkemäni linna Saksassa: Drachenburg

    Saksa teki sen taas. Yllätti minut. Luulin, että olen jo nähnyt kaiken näkemisen arvoisen tässä kotimme lähellä. Voi miten väärässä olinkaan. Tuntuu, että tämä maa on täynnä hyvin varjeltuja salaisuuksia. Ehkä maan maine tylsänä ja harmaana matkailumaana onkin ovela suojelukeino liikoja turistimassoja vastaan. Tiedä häntä, mutta minulle toissaviikonloppu osoitti jälleen kerran sen miten kaunis ja…

  • Syö, juo Bremen

    Bremenillä on pitkät perinteet niin kahvin paahtamisessa kuin oluen panemisessakin ja kaupungista löytyy lukuisia laadukkaita ravintoloita ja viinitietoutta. Bremen on todella viehättävä, reilun puolen miljoonan asukkaan hansakaupunki luoteis-Saksassa. Kaupungilla on pitkä historia, joka ulottuu 1200 vuoden päähän. Kaupungin historia on yhä tänä päivänäkin aistittavissa, esimerkiksi kauppatoria (Marktplatz) ympäröivien renesanssi- ja barokkityylisten komeiden rakennusten kautta. Metropoli…

  • Punaviinivaellusreitti Ahrin jokilaaksossa

    Pidätkö hyvästä viinistä? Vai onko luontomatkailu sydäntäsi lähellä? Haluatko tutustua viehättäviin kyliin? Tämä kaikki on mahdollista yhdistää! Ahrin jokilaaksoa pitkin kulkee punaviinivaellusreitti, Rotweinwanderweg. Mikäs sen upeampi kokemus voi olla kuin yhdistää luonto- ja viinimatkailu näin mahtavalla tavalla: vaeltamalla upeissa maisemissa viinirinteillä ja pysähtyä välillä johonkin Ahrin laakson lukuisista pikkukylistä tai viinitiloista! Punaviinivaellusreitin kokonaispituus on 35,5…

  • Lasten kanssa Bremenissä

    Bremen sopii koko perheelle! Bremen on todella viehtävä historiallinen hansakaupunki Luoteis-Saksassa ja oikein mukava paikka viettää viikonloppuloma koko perheen voimin! Tähän postaukseen kokoan parhaat vinkkini Bremenin lomalle lasten kanssa. Bremenissä on 550 000 asukasta, joten mikään ihan pieni kaupunki se ei asukasmäärältään ole. Kaupunki on kuitenkin rakennettu hyvin tiiviisti, joten etäisyydet kohteesta toiseen ovat lyhyet.…