Avainsana: ulkosuomalaisuus

  • Mitä saksalaiset vieraamme pitivät Suomesta?

    Mitä saksalaiset vieraamme pitivät Suomesta?

    Mikä Suomessa ihastutti, mikä puolestaan ihmetytti saksalaisia lomailijoita? Kuten edellisessä postauksessani kirjoittelin, meillä on nyt käynyt kaikkiaan kolme saksalaista ystäväperhettä kylässä viime ja tämän kesän aikana. Täytyy sanoa, että heille selkeä pääsyy Suomeen tuloon oli meidän tapaamisemme eli en voi kehua Suomen maana ja lomakohteena olleen heille mikään houkutin. Toisaalta jokainen on ensi reissunsa jälkeen…

  • Tasapainoilua uuden ja vanhan välillä

    Tasapainoilua uuden ja vanhan välillä

    Loma vanhoilla kotikulmilla Saksassa on ohi. Ja päällimmäisenä tunteena on ikävä ja haikeus, kaipaus Saksaan. Jo Berliinissä olo oli kotoisa, mutta Kölnin kautta vanhaan kotikaupunkiin saapuessa tuntui aivan kuin kotiin olisi tullut. Että olisi ollut melkein 7 kuukautta poissa kotoa ja nyt vihdoin takaisin siellä. Siinä missä aikanaan saksan kieli kuulosti rumalta ja kovalta, oli…

  • Suuri Suomi 100 -haaste ulkosuomalaisille

    Sara Housefive -blogista heitti ilmoille suuren Suomi100 -juhlavuoteen liittyvän blogihaasteen, johon minäkin halusin ottaa osaa. Ideana on siis vastata ulkosuomalaisuuteen liittyviin kysymyksiin. Vaikka omalla kohdallani ulkosuomalaisuus on pian mennetty aikaa, halusin silti osallistua tähän haasteeseen ja koota tähän samalla mietteitäni ulkosuomalaisuudesta kuluneiden 5 vuoden ajalta. Missä asut ja kuinka kauan olet asunut ulkomailla? Asun Saksassa,…

  • Se tunne, kun…

    Ulkomailla asuminen on välillä vähän kuin ikuinen maanantai. Kun kaikki ei oikein mene niin kuin strömssössä. Sitä ei tiedä, miten asiat kuuluisi hoitaa. Sitä ei ymmärrä tai ei osaa ilmaista. Noloilta tilanteilta, virheiltä ja mokilta ei voi välttyä. Ulkomailla asuminen on tuonut eteeni monia tuntemuksia, jotka olisi ehkä ollut kiva jättää väliin. Mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen…

  • Miten sujuu lasten suomi 5 vuoden jälkeen?

    Missä mennään nyt lasten kaksikielisyyden suhteen? Kirjoittelin blogiin reilut 1,5 vuotta sitten useampia artikkeleita liittyen lasteni kaksikielisyyteen, mutta mites nyt, viiden Saksassa asutun vuoden jälkeen. Missä tilanteessa olemme tällä hetkellä? Oma käsitykseni on, että edelleen jokaisella lapsella on molemmat kielet (suomi ja saksa) hyvässä hallinnassa ja tätä tukevat myös lasten opettajien, Suomi-kouluopettajien ja sukulaisten arviot. Saksan…

  • Mitä makuja kaipaat Suomesta?

    Tasan 5 vuotta sitten saavuin lasten kanssa Saksaan. Kädessä oli pelkät menoliput ja mieli sekä pelokas, odottava, innostunut että jännittynyt. Mies oli saapunut maahan vähän aikaisemmin järjestelemään asiat (mm asunto) kuntoon. Tämän kuluneen viiden vuoden aikana olemme käyneet Suomessa kahdesti vuodessa, yleensä kesällä ja jouluna. Etenkin lapsia ajatellen tämä on tietysti aika vähän ja heille…

  • Lähteä vai jäädä?

    Palata vai pysyä? Tämä kysymys on noussut viime aikoina monesti esille iltaisin lasten jo nukkuessa. Että lähteäkö vai jäädä tänne. Palatako Suomeen vai haaveilla jostain kolmannesta maasta. Saksassa asumisessa on valtavasti hyviä puolia. Täällä on parempi elintaso, sillä hintataso on alhainen ja palkat ovat korkeammat. Perheverotus takaa myös, että yhden palkalla elää koko perhe. Täällä…

  • 10 + 1 kysymystä ulkosuomalaisille

    Ulkosuomalaisen elämä. Millaista se on. Välillä yhtä leijumista suklaalevyjen päällä, välillä kyllästynyttä köröttelyä ruuhkametrossa. Iloa, riemua, uutta ja ihmeellistä. Tavallista tylsää arkea. Uusia ystäviä, ilahduttavia hetken kohtaamisia. Kipeää ikävää ja kaipuuta kotimaahan. Vastauksia on varmasti yhtä monta kuin on ulkosuomalaistakin eli arviolta noin kaksi miljoonaa! Ja tiedättekö mitä. Vääriä vastauksia ei ole. Tässä minun mietteitäni…

  • Pitäisikö palata Suomeen?

    Oma maa mansikka – muu maa mustikka? Elämä täällä Saksassa on maistunut ihan riittävän mansikkaiselle, ja sitä paitsi tykkään mustikoista melkein enemmän. Olenkin monesti sanonut olevani täällä tyytyväinen. Etten ole kaivannut Suomeen takaisin. Siksi viime kuukausien ajatukset ovat yllättäneet itseni. Olen alkanut tosissani kaipaamaan takaisin Suomeen. Haaveilemaan Suomeen muuttamisesta. Satunnaisesti kurkkimaan avoimia työpaikkoja tai mahdollisia…